Tarina: Bonezin paluu

Tämä sivu on omistettu vain ja ainoastaan tälle tarinalle ja teille, lukijat :) Kommentteja olisi kivaa lukea, jos jaksaisitte lähettää niitä vähän tännepäin. Astukaa satuun ja unohtakaa kaikki murheet...

 

                                              Tarinan päähenkilöt:

                                            BONEZIN PALUU

                                                                   1 osa.

Oli raikas ja keväinen huhtikuun päivä kun kaksi pandaa kävelivät viidakossa. -Miksi sinä teit niin?! Miksi?! Vaalea hiuksinen panda tiuskaisi vihaisena pelästyneen näköiselle toverilleen. Muut viidakossa olevat pandat käänsivät katseensa kinastelevaan tyttö kaksikkoon. -Anteeksi...minä...Toinen aneli. Pandat näyttivät noin 13. vuotiailta ja anelevalla pandalla oli oranssin ruskeat pitkät hiukset. -Andrea..Minä kysyin miksi sinä teit sen. Vaalea panda sanoi ja pysähtyi toisten kuulemattomiin. Hänen silmänsä kostuivat. Andreaksi kutsuttu panda oli vaiti. -Minä pyysin sinua vain vahtimaan tärkeintä kaulakoruani, vaalea panda jatkoi itku kurkussa. -Luotin sinuun mutta sinä hukkasit sen... Andrea ei ehtinyt sanoa mitään kun vaalea panda oli jo kävellyt takanaan olleelle puumajalle ja pamauttanut oven perässään.

Vaalea panda marssi itkien huoneeseen jonka ovessa luki isoilla kirjaimilla; Anna. Hän katseli tyhjää korurasiaa joka makasi pöydällä elottomana ja hiljaisena. Annan kyyneleet valuivat vuolaina jokina Annan vihreälle paidalle. -Ehkä olin liian ankara Andrealle... Anna mietti punahiuksisen pandan pelokasta katsetta ja hänen sisuksiaan kouristi.

Seuraavana päivänä Anna käveli tuttua viidakkopolkua kohti Andrean taloa joka sijaitsi aivan maauimalan vieressä. Puumajan oveen oli heikosti kiinnitetty lappunen jossa luki: Herra ja rouva Stanley matkoilla. Vaivaudu vasta viikon päästä jos olet työasioissa. Jos olet Anna tiedät missä avain on ja astu sisään. Andrea on huoneessaan.

-Andrean vanhemmat eivät siis tiedä eilisestä.. Anna mietti ääneen ja käveli samalla kukkaruukulle ja kaivoi sieltä avaimen. Anna oli ollut Andrean paras ystävä kuusi vuotiaasta saakka joten Andrean vanhemmat, herra ja rouva Stanley, olivat pistäneet kukkaruukkuun avaimen Annaa varten. Nyt Anna ja Andrea olivat riidoissa mutta silti Anna oli menossa sisään Stanleyden ovesta. Uusi kouraisu Annan mahassa tuntui kun hän kiersi avainta lukossa... Ovi avautui ja Anna astui sisään. Hän meni hiljaa Andrean huoneen ovelle ja avasi senkin.
Huone oli seksorron vallassa. Tuoleja lojui lattialla, kaapit olivat auki ja huone näytti muutenkin pengotulta.
Anna ei tiennyt mitä hän teki. Hän juoksi ulos talosta lukiten oven ja haukkoi henkeään. Vasta viidakossa Anna pysähtyi hengittämään. -Ihan kuin joku olisi etsinyt jotakin... Hän toisteli mielessään. Annan hengitys tiivistyi kun hän näki välkähdyksen pusikossa. Anna lähti ryömimään valonvälkähdyksen suuntaan ja hänen käteensä osui kultainen sydän riipus.

    Osa 2.

Andrea käveli edestakaisin huoneessaan kultariipus kaulassaan. Andrea oli kadonnut ja jättänyt jälkeensä mysteerisen sotkun, herra ja rouva Stanley olivat matkalla ja sydänriipus oli kadonnut ja löytynyt...Anna yhdisteli asioita toisiinsa ilman havaintoja. Ovikello kilahti ja Anna tunki sydänkorun vaistonvaraisesti farkkujensa taskuun. Kun hän oli avannut oven ovella seisoi punatakkinen mies naamio kasvoillaan. Mies tarttui kovakouraisesti Annan suusta ettei tämä huutaisi ja riuhtaisi hänet pihalle.  Anna oli pelosta jäykkänä kun mies raahasi hänet tulivuorelle ja puhumatta sen enempää työnsi Annan tulivuoren laavaan. Anna tunsi miehen otteen irtoavan. Laava ei polttanut häntä. Se oli lämpimämpää kuin ilma mutta ei polttavaa. Anna tipahti tulivuoren sisään kovalle kivilattialle. Hän nousi salamannopeasti ylös ja ehti juuri nähdä kun sieppaaja pomppasi tömähtäen hänen eteensä lattialle. -Istu reunaan tyttö. Mies sanoi ja hänen äänensä oli kylmä ja kolkko. Anna käveli reunaan toinen käsi tiukasti pitäen kiinni kultakorusta.
Anna pelästyi koskettaessaan jotain pehmeää kyljellään. -Andrea?! Anna sihahti nähdessään suukapuloidun ja sidotun ystävänsä. Mies joka oli siepannut Annan köhäisi ja Anna siirsi katseensa pois Andreasta. -Mitä tahdot min..meistä!? Anna tiuskaisi peloissaan ja hänen äänensä kaikui luolassa. -Tahdon korun. Kylmä ääni kuului taas. Annan viimeisetkin rohkeuden rippeet valahtivat pois. Korun?
-Näytä taskusi tyttö. Mies sanoi kääntyen Annaan päin. -Mi-mistä sinä puhut..? Anna kysyi mutta valehteli koska tiesi tarkalleen mistä mies puhui.
-Sanoin; näytä taskusi!
Anna ei tehnyt mitään ja mies puhui taas. -Hmmh..Pikku ystäväsi ei omistanut sitä.., mutta luulenpa etten napannut sinua turhaan. Anna katsahti Andreaa ja alkoi kääntää taskujaan. Hän yritti piilottaa korun nyrkkiinsä mutta se tipahtikin kovaa kilahtaen lattialle. Miehen silmät siristyivät naamion takana ja hän nappasi korun luisevilla käsillään.

  Osa 3.

Andrealla oli edelleen vetiset, itkuiset kasvot, Anna pisti merkille. Sitten hän katsahti taas mieheen joka näpräsi kaulakorun kanssa. -Turhaan se yrittää saada koruani auki...Anna tuumi. -Itsekkin olen yrittänyt mutta se ei vaan aukea.. Siinä samassa koru kilahti auki ja miehen silmät välähtivät onnesta. Anna painautui Andrean kylkeä vasten peloissaan kun koru alkoi hohtaa.  Hohto sokaisi Annaa ja hetken kuluttua hän tunsi kasvavaa ahdostusta ja kipua. Hän, Andrea ja mies imeytyivät sisälle koruun!
Kuului voimakas muksahdus kun Anna ja Andrea, edelleen kylki kyljessä, tömähtivät kylmälle maalle.  -Lunta...? Anna kysyi itseltään kun hänen kuononsa kosketti kylmää ja untuvaista maaperää. Kun Anna katsahti Andreaan kylmä tunne valui varpaista korviin asti. Anna nousi ylös ja tuijotti hiljaista liikkumatonta ystäväänsä. 
-Taisi pyörtyä. Mies oli ilmaantunut Annan ja Andrean yläpuolelle kuin tyhjästä. -Tuossa matkassa kuka tahansa voisi pyörtyä. Noniin...Se koru...
 Mies oli taas hävinnyt näkyvistä ja Anna katsahti ympärilleen. He olivat tuulisella ja lumisella vuorella. Mutta miten? Kohta mies tuli taas näkyviin ja Annaa alkoi huipata. -Nyt nään sen...Olen odottanut tätä ikuisuuden...
-Minkä? Annan suusta pääsi. Mies katsoi Annaa pureskellen hampaitaan.
-Vai oletko niin pelkuri ettet uskalla kertoa? Anna kysyi kuohuen nyt jostain syystä vihaa.
-EN! Mies karjaisi niin että Anna hätkähti rajusti. Hän heitti korun käsistään vähän matkan päähän. -Minä en todellakaan ole pelkuri...Mies kuiskasi tunkien naamansa Annan naamaan. Hänen henkensä haisi etovalle ja valkosipulille.
-No kerro sitten! Anna tiuskaisi.
-Niin kerronkin..Mies sanoi. -Mutta pidän myös huolen siitä ettette kerro sitä juttua eteenpäin... Anna nielaisi hiljaa kun mies tunki tajuttoman Andrean hänen viereensä ja sitoi heidät tiukasti kiinni toisiinsa. -Minä kerron...Kaikki alkoi kun minä, Bonez...
-Bonez!? Anna henkäisi ja Andreakin tuntui liikahtavan.
-Älä keskeytä minua! Bonez karjaisi ja alkoi kertoa...


                                                      Osa 4.

-Minun isoisäni aloitti sodan panfua vastaan jo kauan aikaa vuosikymmeniä sitten...Bonez sanoi haaveilevasti. -Ja silloin valmistettiin koru. Kun olin pieni ja isoisäni oli jo kuolemaisillaan isoisäni kertoi, että korun sisällä olisi kuva...Kuva tulevaisuudesta, nimittäin. Ja sen pandan kuva joka korun sisällä on, olisi syy kaikkiin epäonnistumisiini vallata panfu.
Annan silmissä kävi kuva Kamariasta.
-Tiedän mitä ajattelet, mutta Kamaria eli jo kauan ennen isoisääni ja kuva oli tulevaisuudesta! Bonez karjahti taas. -Ja se panda...Se korun sisällä oleva panda...Minä tuon sen tänne jätän tänne ikiajoiksi! Ja silloin panfu on minun, minun! Annaa värisytti ja Andrea alkoi jo virkoamaan. -Mutta nyt nään sen...Bonez sanoi ja lähti ryömimään suuntaan johon oli heittänyt korun. Annan vatsaa myllersi. Silloin Bonez avasi taas varovasti korun ja se kilahti kuvineen heidän väliinsä.

-Sinä?! Bonez kysyi kuivalla äänellä. -Minä?! Anna oli kauhuissaan ja tunsi kun joku muisto pyrki ulos. Anna yritti koskea kuvaansa korun sisällä. -Älä koske siihen! Bonez huusi. -Se vie meidät takaisin luolaani! Siitäkös Anna sai ajatuksen. Hän hipaisi hellästi sidotulla kädellään kuvaansa ja pinnisteli pyörtymistä vastaan kun koru imaisi heidät taas sisäänsä.
Kun Anna tunsi tömähtävänsä kivilattialle hän varmisti suunnitelmansa. Niinkuin Anna oli suunnitellutkin köydet olivat irronneet matkassa lumivuorelta takaisin luolaan.  Hän ponnisti ylös ja otti puoli pyörtyneen Andrean kädestä kiinni ja laittoi korun nopeasti kaulaansa. Bonez oli lysähtänyt naamalleen maahan ja oli nyt nousemassa ylös. Anna työnsi Andreaa luolan laavanhohteisen katon reikään, koska tiesi sen vievän tulivuorelle. Kun Andrea oli kadonnut näkyvistä Anna lähti kiipeämään luolan katosta riippuvaa köyttä ylöspäin. Tulivuorella Anna otti ketterästi 13 vuotiaan ystävänsä reppuselkään ja johdatti sen jälkeen Bonezin Kamarian torniin...    

 Osa 5.

Kesti noin puoli tuntia ja Bonez oli jo matkalla huipputurvalliseen tyrmään. Andrea oli toipunut ja söi nyt täyttä vauhtia Kamarian tuolilla. -Kultaseni...Eikö sinulla ole nälkä? Kamaria kysyi Annalta. -Ei...Minulla on vain niin monta kysymystä...Anna vastasi silmät tuikkien. -Ennenkuin kysyt...Kamaria sanoi hiljaa. -Minä kerron sinulle asian joka olisi pitänyt kertoa jo aikoja sitten. Anna nyökkäsi henkeään pidätellen.  -Olen isoisoäitisi. Olen ollut typerä kun en kertonut..
Annan mieleen tuli muisto joka oli pyrkinyt ulos jo lumivuorella. Hän oli ihan pieni...Varmaan yksitoista vuotta nuorempi kuin nyt..Hän istui naisen sylissä. Muiston kuva selkeni ja Anna tunnisti naisen Kamariaksi. Kamaria ojensi Annalle tuskastuneesti hymyillen korun hänen kaulaansa. Kuva himmeni ja himmeni ja pian Anna oli taas siinä. Siinä hetkessä, ei muistossaan. Kamaria silmäili tyhjyyteen tuijottavaa Annaa hetken huolissaan.  -No...Hän vihdoin sanoi ja Anna säpsähti.
-Mitä no? Anna kysyi.
-Onko sinulla enää kysyttävää?
Anna siirsi katseensa Kamariaan ja pudisti päätään.
70 vuotta myöhemmin...
Anna istui nojatuolissa pieni lapsi sylissään. Hän oli jo 83 ja pieni tyttö oli hänen lapsenlapsensa Bella. Anna oli hyvin vanha. Hän tiesi mitä nyt pitäisi tehdä. Ennen hänen tarinansa loppua. Anna otti riipuksen kaulastaan ja asetti sen hellästi Bellan kaulaan. -Panfun pelastaja jatkaa kiertokulkuaan...Anna kuiskasi surullisesti hymyillen. Bella katsoi ihmeissään, mutta hymyillen koruun joka oli taas kiinni. Kun parin viikon päästä Anna nukahti iloiseen loputtomaan uneen kuva korun sisällä vaihtui hiljaa hymyilevän Bellan kuvaksi...
                                                       Loppu♥